perjantai 9. marraskuuta 2012

Tettiä ja yhyy-kynsiä

Jes, nyt on kahden viikon tet-harjoittelu ohi! Harmi sinänsä, sillä pitää palata takaisin koulu penkille opiskelemaan... Ehkä on jo kuitenkin aikakin, en nimittäin ole ollut kolmeen viikkoon koulussa nyt, eli oon hiukkasen jäljessä muista.

Voisin nyt vähän kertoa mun tet-paikoista joissa olin (tän osan voi skipata jossei kiinnosta:):

Eli ensimmäisen viikon olin Subwayssa, ja ainoastaan sen takia, että päivän päätteeksi sai 30cm subin ilmatteeksi. Joo, olen ruoan hyvä ystävä. :D Siellä mun piti leikata tomaattia, kurkkua sun muuta tällästä sellasella koneella. Työpäivä oli huikeat kolme tuntia! Siellä nimittäin tapahtu joku ylibuukkaus, eli mun ja kaverini lisäksi sinne oltiin otettu kaksi muuta tettiläistä joten hoidettiin kuuden tunnin päivät puokkiin.
 Voin sanoa että se johtaja oli ihan hirvee ihminen. Tämä johtaja siis sano omille työntekijöille, sekä osalle tettiläisistä tosi törkeesti kuten ''täällä ei saa olla tollasia terroristikoruja'' ''mä en jaksaa enään kattoa sua, lähe kotiin, sä ahdistat mua'' ''sulla on tollaset korppikotkakynnet, eihän niillä voi edes laittaa pesukonetta''. Kaiken kukkuraksi sillä ittellänsä oli sellaset pitkät geelikynnet, pidemmät kun sillä henkilöllä kenellä oli 'korppikotkakynnet'. Ihan kiva kokemus kuitenkin oli! :)

Seuraavan viikon oli Sokoksella. Meidän työnkuvaan kuulu asiakaspalvelu, tavaroiden esillepano, pikku siivoamista ja näin edelleen. Tää Sokos oli siis viisikerroksinen, ja muutenkin tosi sokkeloinen jonka takia eksyin useesti. :D Täälläkin moni työntekijä oli tosi töykee tettiläisille, ei kuitenkaan niin työkeitä kun Subissa oltiin. Mulle esimerkiksi alettiin huutaa pää punaisena siitä kun paketoin kirjan väärinpäin... Huoh.
Tekemistä kuitenkin riitti, sillä Sokoksilla on meneillään en asiakasomistajapäivät, eli jokaisesta normaalihintaisesta tuotteesta tulee -15%. Meinasin myös parikertaa pakahtua häpeästä kun piti puhua englantia parille asiakkaalle, ja selittää asiasta, josta mulla ei ollut tietoakaan. Niin ja repäsin yhdille asiakkaille jotka puhu mulle Ruotisa ''Jag talar inte Svenska''... :D

Nyt kynsiin! Ne kärsi niiiiin pahasti että ihan itkettää. Joka päivä Sokoksella mun kynsi joko lohkesi tai muutenvaan se kärsi ulkonäkövaurioita. Kun pari ensimmäistä kynttä katkesi, tuli ihan sellanen ei kiinnosta-fiilis, antaa kynsien katketa. Kaikenlisäksi mun kynsinuhat oli kun saharan aavikko :D
Kotona tet-viikon jälkeen viilasin kaikki kynnet ihan tyngiksi ja annoin rasva/öljykylvyn käsille.

Näin kävi kun kynsi lohkes...






Siinä. Kaunistelemattomat kynnet ilman minkäänlaista lakkaa/muuta kynsienhoita 2 viikkoa, hrrr kylmiä väreitä! Tää on nyt ensimmäinen kerta kun mun kynnet on oikeesti kellastunu tolleen tyhmästi. :(

Tässä nyt kynnet joille annoin sen rasvakylvyn ja viilasin suurinpiirtein samanpituisiksi. Nää ei kyllä todellakaan ole vielä samanmuotoisia ja -pituisia, joten pientä loppusiistimistä pitää vielä tehdä. :)

Huomenna tulee sitten postaus jostakin lakkauksesta joten stay tuned!

Vielä sellanen kysymys, että onko työpaikoilla oikeesti ''kulissien takana'' tollasta kettuilua toisille, vai eikö noi vaan tykännyt tettiläisistä? :D

ps. Vielä on reilu viikko aikaa osallistua arvontaan!

22 kommenttia:

  1. Oho:O miten noin törkeitä on ollu siellä:O
    miä olin just viikko sitten viikon tetissä seppälässä ja siellä oli kyl tosi mukavaa porukkaa ja sain tehdä samoja juttuja kuin ne muut työntekijätkin:)
    Ja mulle kävi vähän samoin kun sulle, nimittäin tuli joku puhumaan venäjää:D yritäppä siinä sitten vastata ku et osaa venäjäksi sanoa kuin hei:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin ittekki mennä Seppälään tettiin, harmi etten mennyt olis nimittäin voinu jäädä vähän paremmat fiilikset siitä paikasta kun noista muista. Mutjoo eipä voi asialle enää mitään :)

      Poista
  2. Omakin tet kuutisen vuotta sitten oli myös aika ikävä (: Olin töissä (ihan nuorten, en viitsi mainita nimeltä) vaatekaupassa ja kaikki myyjät olivat 40+ naisia jotka kiroilivat kuin merimiehet ja olivat muutenkin töykeitä. Kaiken lisäksi sinnekkin oli tuplabuukattu joku yhden työntekijän tuttu tettiin, joten hommia ei oikein riittänyt molemmille ja se toinen sai tietysti kaikki kivemmat jutut :D Asiakkaita ei saatu palvella eikä kassaa käyttää. Yöh. Onneksi ei jäänyt traumoja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh :D Tuollakin työntekijät puhuivat toistensa seläntakana vaikka mitä ..... toisistansa. Onneksi toi sokos oli kuitenkin sen verran iso paikka ettei koko ajan törmätty näihin työntekijöihin ja kivoja hommiakin riitti :)

      Poista
  3. Mulla on onneks vaan hyviä kokemuksia tetistä kun oon ollu koulussa ja päiväkodissa, harmi että sulla oli noin töykeetä porukkaa :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin viime vuonna tetissä päiväkodissa, ja siellä oli tosi mukavaa! Harmi etten mennyt sinne uudestaan...

      Poista
  4. Inhottava tettikokemus sulla:( Ei työpaikoilla oikeasti tuollaista ole, ainakaan kaikkialla. Tosi kurjaa:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika kurjaahan toi oli... Ja hyvä kuulla ettei ainakaan kaikkialla ole tollasta, toivottavasti ei myöskään mun tulevaisuuden työpaikassa. :)

      Poista
  5. Aika töykeetä käytöstä johtajalta.
    Itse menin työharjoitteluun, niin ensimmäisenä päivänä harjoitteluni ohjaaja alkoi haukkua muita työntekijöitö mulle, että ei sen parempia kokemuksia täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite kanssa ihmettelin että vielä johtajalta tulee tollasta käytöstä. Harmi ettei sullakaan ole työharjoittelusta sen parempia kokemuksia. :\

      Poista
  6. Mie olin aikoinani tetissä kukkakaupassa ja vaikka olinkin ainoa tettiläinen siellä, niin pieni paikka se oli, ettei oikein tahtonut riittää tekemistä enää vikoina työpäivinä : D Työntekijät olivat kyllä ihan mukavia mua kohtaan ja silleen, siinä mielessä ei huonoja fiiliksiä jäänyt ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei tuolla subissa vikoina tunteina oikein ollut mitään tekemistä, sillä asiakkaat tuli vasta iltapäivällä, ja meidän vuoro loppui ennen sitä :D

      Poista
  7. No onhan ollut porukkaa sitten työharjottelussa. Sikäli homma kielii karua tosiasiaa siitä että kaikenlaisia luonteita sitä työelämässäkin kohtaa ja joidenkin kanssa täytyy vain koittaa tulla toimeen. Mutta hälyttävää tuossa on se, että jos moinen tyranni on oikein esimies... siitä pitäisi jonkun vain rohjeta tehdä valitus jonnekin ylemmälle tasolle tai tilanne ei koskaan muutu... :/

    Voi kynsiparat... nyt sit ne vaan kuntoon, kun harjottelut on ohi.. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä, mietittiinkin äidin kanssa jos tehtäisiin valitus jonnekkin tuosta johtajasta. Ei kuulema oltu ainoita tettiläisiä ketkä sai huudot ja haukut päällensä...

      Mukavaa viikonloppua myös sinne, tai oikeastaan nyt viikon alkua! ;)

      Poista
  8. Harmi, että oot saanut osaksesi noin töykeää kohtelua niin johtajilta kuin muilta työntekijöiltä :s Suosittelisin kertomaan koululla nuo jutut eteenpäin muille luokkalaisille sekä varsinkin opettajille, jotta opettajat osaavat sanoa tuleville tettiläisille, että noihin paikkoihin ei kannata mennä. Ei tosiaankaan ole noille paikoille oikein, että he saavat muutamaksi päiväksi täysin ilmaista työvoimaa! Tehkööt itse työnsä, jos muiden ihmisten kunnioittaminen on noin vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyttä asiaa toi sun tekstis! Varmasti sanotaan tästä opolle joka varmaan laittaa tietoa eteenpäin :)

      Poista
  9. sillon ku mä itte olin tetissä prismassa, siellä ei ainakaa mun osalta tullu mitää tommosta ! Ja otan osaa noista sun kynsistä! ;(
    Innolla odotellaan jo huomista postausta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ettei sun kohdalla ollut mitään tälläistä! :)

      Poista
  10. No olipas törkeitä tyyppejä noissa TET-paikoissa, hohhoh... Innolla näinollen odotan mun omaa tettiäni talvella :D
    Kävin muuten tänään sellasessa kestokynsilakkauksesessa, onko sulla siitä kokemuksia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan innolla kannattaa odottaa sitä tettiä, siellä on oikeesti tosi mukavaa jos osaa vaan valita oikean paikan! Ja mulla ei ole kokemusta tosta kestokynsienlakkauksesta, en ole ees varma että oonko ikinä kuullut tollasesta? :D

      Poista
  11. Kurjaa, että sua kohtaan on oltu noin inhottavia tet-viikolla! Itse olin just paikkakuntani Sokoksella työharjoittelussa kuusi viikkoa ja viihdyin mainiosti :) Tosin olin oikeastaan maahantuojayrityksen nimissä, joten en tiedä vaikuttaako se asiaan. Ja ehkä tet-viikkolaisiin suhtaudutaan erilailla, kun siellä tosiaan ollaan yleensä vain se viikko. Voi sitä silti olla ystävällisiä toisia kanssaeläjiä kohtaan... Ihmisiä ja työpaikkoja on erilaisia joten uskon, että tulevaisuudessa osuu niitä kivojakin sun kohdalle! :)

    VastaaPoista
  12. No höh, tosi ikäviä tyyppejä olleet. Se nainen oli varmaan kateellinen sen toisen tyypin kynsille. :D Mutta silleen kiva, kun ei sitten tarvinut tehdä kuin kolmen tunnin työpäivää. Jos joku käskis tolleen mun lähtiä kesken päivän kotiin, niin vois toisaalta ajatella, että pääsenpähän äkempää täältä pois, mutta tulis mulle kyllä tosi paha mieli.
    Itse olin yläasteella tetissä kirjastossa. Se oli ihan jees, kun kaikki työntekijätkin oli kivoja, vaikka sen yhden (komean :D) nuoren miehen en kuullut puhuvan kertaakaan. Mutta kynnet kyllä joutu vähän koville, kun piti vedellä niin paljon kirjoja hyllyistä tai muuten vaan järkätä niitä. Voi luoja, kun se pikkulasten osasto oli ihan pomminjäljiltä, kaikki kirjat väärissä paikoissa. :D Ja se hiljaisuus tuntui välillä tosi painostavalta.
    Mun toinen tettipaikka oli yhdessä sanomalehden toimituksessa. Olin siellä mun kaverin kanssa ja se oli kans aika kivaa, vaikkei sielä oikein mitään järkevää tekemistä ollutkaan. Aika paljon vaan istuttiin ikkunan ääressä ja kuunneltiin Adam Lambertin biisejä. :D Pitihän sielä jotain galluppeja tehä... Ja kun imuroitiin sen paikka (kauheet villakoirat) niin mulle tuli aivan armoton nuha siitä. Mutta löysinpähän nurkasta hämähäkinseittien keskeltä viissenttisen, jonka sain vielä pitää. Jee.

    VastaaPoista