maanantai 31. joulukuuta 2012

Pinkit brittikynnet

Olen suunnitellut näitä kynsiä niiin pitkään, ja vihdoin sain aikaseksi toteuttaa ne, pinkit brittikynnet! Oli vähän hankaluuksia saada noita valkoisia viivoja, sillä omistan niin tönkön valkoisen nail art-lakan.


Näistä tuli ihan kivat, ja muistuttaahan ne jonkin verran englannin lippua. Vähän epäsiistit kylläkin, ja sitä korostaa vielä näiden kuvien epäselvyys.

ps. oon nyt taalla Espanjassa, joten alkaa ihmetelko blogin hiljaisuutta. ;)

torstai 27. joulukuuta 2012

Opi - The Spy Who Loved Me

Oli pakko tulla vielä esittelemään Opin Skyfall-kokoelman yksi super ihana punainen lakka nimeltä The Spy Who Loved Me. Ah, täydellinen punainen lakka, jonka seassa on pieniä kultahippusia. Tosi vaikee kuvattava, en millään meinannut saada sen oikeeta sävyä esille. Tai en oikeastaan saanutkaan, mutta aika lähellä tuo punaisen sävy on sitä oikeaa. Ei kuitenkaan vedä vertoja saman kokoelman kultaiselle lakalle. ;)

Lisää kuvateksti



Kynsissä ei oikeastaan näkynyt noita kultahippusia, ellei ihan tarkasti katsonut. Yritin vaikka kuinka saada noita kultahippusia näkymään kunnolla kynsissä, mutta en onnistunut. :D Laitoin  flormarin punaisen lakan päälle tätä. Tää lakka kyllä vaikutti sellaselta, että olisi ihan itsessään parilla kerroksella peittänyt. Varmaan olisi paremmin tulleet ne kultahippusetkin esille jos alusta alkaen olisin käyttänyt ainoastaan tätä lakkaa. Kuvat ei kuitenkaan anna oikeutta tälle ihanalle punaiselle lakalle!

Lakka oli ihanan helppo levittää ja pysyi kauniisti kynsissä pari päivää ilman sen suurempia silmiä häiritseviä kärkikulumia. Ehdottomasti menee joku toinenkin kerta kynsille. :)


Tykkäättekö tästä lakasta yhtä paljon kuin minä? ;D



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Koristelua Night in vegasille

Tässä postauksessa esittelin kyseisen lakan ihan itsessään. Päätin lyödä kaksi kärpästä yhden iskulla ja tehdä samaan lakkaukseen jokin koristelu jonka julkaisen toisessa postauksessa. Kynnet pääsikin hienosti kulumaan kärjistä jo 3 tuntia lakkauksen teon jälkeen... Värejä yritin suurinpiirtein muokata oikean sävyisiksi, mutta tuo oranssi ei silti ole ihan noin vahvan värinen. 




Alla siis Gina Tricotin musta lakka, jonka päällä kuvassa näkyvä Essencen Night in vegas.
Tuon kuvion ei ollut tarkoitus näyttää miltään, ihan vaan perstuntumalla lähin sitä tekemään. Niiden tekemiseen käytiin siis nail art teippejä. Huh mikä homma oli, kun jouduin laittamaan aina kaksi teippiä yhteen, että niistä tulisi tarpeeksi paksuja. Homma olisi tietysti sujunut huomattavasti nopeammin ja helpommin, jos olisin vaikka leimannut kuvion. En vaan omista yhtäkään koko kynnen leimauskuvaa...

Tuo kynsien kuvio vähän huvittaa mua, en tiiä mistä toi idea oikein lähti. Mutta siis, mun mielestä tuosta kuviosta tulee nyt mieleen tiikerin raapaisun jälki? :D

Onnistuin myös kolauttamaan ton keskisormen pöytään joten kärjestä lähti lakkaa. Paikkailinkin sitä vapaalla kädellä noilla lakoilla, joten se on vähän hassun näköinen, mutta älkää antako sen vaivata.

Käytetyt lakat:
Essence - Night in Vegas
Gina Tricot - 01 Black
Flormar - 175

No onko huvittavan näköiset? :D

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Essence - Night in vegas

Eli tänään varmaan kokeilin ensimmäistä kertaa jotain kanarialta ostamaani Essence lakkaa, joita on muistaakseni 20 kpl ja ne on ostettu joskus lokakuun lopussa. Tasan viikon päästä olisi uusi matka samaan paikkaan ja taas tulee lisää ostettavaa, tuplasti. Huoh, en mä ikinä kerkeä testaamaan näitä kaikkia. :D

Nyt siis lakkaan! Kaikilla tosi-kynsienlakkaajilla pitää olla vähintään yksi tällänen lakka hyllyssä. Tämän tapaista lakkaahan on vaikka missä merkeissä saatavilla, esim nufulla ja essiellä ainakin on. Turhaa niistä on kuitenkaan maksaa noin 10€, kun Essencen saman veroisen lakan saa 2.50€.
Tämä lakka näyttää hyvältä (lähes) joka lakan päällä, niin matattuna kuin ei matattuna. Erityisesti mustan päällä matattuna tämä pääsee omaan arvoonsa. Ite en tällä kertaa matannut, mutta silti siitä tuli niiin ihana kuten näette! ;)
                                            
Täydellinen flakies lakka joka taittaa moneen väriin. ''Kauniit kynnet vähällä vaivalla'' voisi olla tän lakan tunnusmerkki. :D Nämä hiutaleet (kuulosta suomennettuna tyhmältä...) levittyy tasaisesti ja ihan parilla kerroksella näitä flakieseja tulee sopiva määrä. Taidan vielä pihistää näitä pari kappaletta mukaan matkalta, ihan vaan sen varalta ettei vaan satu loppumaan. (Jos jollakulla on myös kiinnostusta tätä lakkaa kohtaa, mutta ei viitti maksaa siitä omaisuuksia, niin mä voisin diilata pari lakkaa? :D)

Mä en muuten tiedä mitä nuhjua mun sormissa noissa kuvissa on. Kuvanotto tilanteessa en nähny sormissa mitään tollasta. Toivottavasti se ei nyt häiritse pahasti.




No löytyykös teidän omistuksesta tätä superihanaa lakkaa? :)

perjantai 14. joulukuuta 2012

Mitä mieltä uudesta ulkoasusta?

Mua alko jotenkin ahdistamaan se edellinen banneri, niin oli pakko tehdä uusi. Joo en oo mitenkään hyvä tekemään näitä bannereita, mutta tää on nyt ihan kiva ja vois olla nyt tän talven ellette nyt ihan tätä tyrmää. :D

Vastatkaas tohon oikeaan laitaan mitä mieltä olette, ja parannusehdotukset sun muut voitte laittaa kommenttiboksiin. :)

ps. heh huomasin justiinsa että tossa bannerin keskimmäisissä kynsissä on kukkasia... Tosi talvista ;)

pps. Huomenna tulossa kynsipostaus!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Opi Golden Eye

Muistan sen päivän kun sain käsiini palkinnoksi tulevan Opin Golden Eyen, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Sillä sekuntilla tiesin että joku päivä tilaan oman Golden Eyen, ah täydellinen kultainen lakka! No äiti lupasi ostaa sen mulle aikaiseksi joululahjaksi (tai oikeastaan sen bondin koko mini kokoelman). Eilen sain vihdoin ja viimein käsiini tän Skyfall mini kokoelman (ja ensimmäiset opit!!), ja sen iki-ihanan kultaisen lakan joka on ehdottomasti näistä neljästä lakasta kaunein!

Tänään päivemmällä oli pakko kokeilla tätä lakkaa. Laitoin ensimmäiseksi kerroksen tätä Golden Eyeta, kunnes tajusin että se ei peitä mitenkään erityisen hyvin. Olisin joutunut laittamaan lakkaa useamman kerroksen että se peittäisi täydellisesti. Laitoinkin alle jotain kultaista lakkaa (en muista nimeä) joka peitti ensimmäisellä kerroksella, ja sen päälle kaksi kerrosta Golden Eyeta. Tulos = perfect!





I'm in love, tarviiko muuta sanoa? :D Kynnet oli liian tylsät jos kaikki olisi olleet kultaisia, joten nimettömästä tuli tollanen paljettikynsi. Se onnistui ihan hyvin, ja sain jopa laitettua nuo paljetit ilman suurempia lakan pursuamisia tuolta välistä. Ärsyttää vaan kun noissa kuvien paljeteissa näkyy tollasia lähmäjälkiä...

Pikkasen hävettää kun en vaan ikinä saa putsattua noita kynsinauhoja kunnolla, aina sinne jää jotain lakkaa.

No onko Opin Golden Eye teidän mieleen? ;)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hei te lukijat tietokoneella! Part2

Anteeksi kamalasti nää turhat postaukset, en ite tällä ipadilla nää sitä oikeeta ulkoasua joten jos kerrotte näkyykö se vaaleanpunainen pistetausta vielä? Sain nimittäin joltain anolta hyvän vinkin mistä johtuu se että tämä tausta ei lähtenyt, nyt musta tuntuu että sen pois lähteminen onnistui? :)

*edit! Näköjään se tausta lähti! Super iso kiitos sille anonyymille kuka kertoi poistaa taustan HTML-koodin, kun en itse tajunnut... :D

Hei te lukijat tietokoneella!

Minkälaisena näätte blogin taustan tällä hetkellä?

lauantai 1. joulukuuta 2012

Sateenkaaririo

Kuten edellisessä pikkupostauksessa sanoinkin, ulkoasusta ei kannata järkyttyä. Bannerin ja taustan värit ei sovi toisiinsa ollenkaan, enkä saa sitä taustaa edelleenkään vaihdettua... Mikähän siinä mahtaa olla?

Nyt kuitenkin kynsiin! Halusin tällä kertaa käyttää kynsien tekemiseen dotting toolia. Oon monta kertaa miettinyt että tekisin tälläset ''sateenkaaririo''-kynnet. Nää on tosi kauniin näkösiä kynsiä, kunhan ne saa onnistumaan. (mä en kuitenkaan saanut onnistumaan :D)

Kuva ei suostunut kääntymään


Tykkään näistä kynsistä tosi paljon! Olisi vaan pitänyt tehdä noista pallukoista pienempiä niin olisi saanut mahdutettua kynsiin enemmän värejä.

Nyt on kiire mummolle niin en kerkee kirjoitella enempää. :D Mitäs te ootte mieltä näistä?

Älkää järkyttykö

...ulkoasusta. Sain tollasen ihanan talvisen/jouluisen bannerin, mutta edelleenkään blogin tausta ei suostu yhteistyöhön mun kanssa, vaan tapahtuu sama mitä mainitsin tässä postauksessa. Aaaargh!