maanantai 8. huhtikuuta 2013

Uudenmaan nuorten kynsiharrastajien miitti - piiitkä postaus kuvineen!

Nyt on kauan odotettu miitti pidetty! Osallistujia oli kymmenen, mutta yksi jätti tulematta joten arvoimme lahjapussukan sisällön. Oli tosi kivaa, ja sai tutustuttua moniin mahtaviin ihmisiin. Voisinkin nyt kirjoittaa pienenmoisen kertomuksen tuosta päivästä sekä saamistamme tuotteista.

Matka alkoi täältä Helsingistä kohti Espoota noin kahdentoista aikaan. Lähdettiin kaverin kanssa raahaamaan isoja (painavia!!) kasseja kohti Kampin bussiterminaalia josta matkamme jatkui bussilla kohti Espoota.


Oltiin perillä suunnilleen kolmen aikoihin. Siellä sisällähän melkeen kaikki jo odottivatkin meitä lukuunottamatta paria henkilöä. Kun kaikki oli paikalla pidettiin pieni esittelykierros, jossa jokainen kertoi itsestänsä jotain. Sen pitemittä puheitta aloitettiin tutkimaan omia goodie bageja, eli lahjapusseja johon eri yritykset olivat sponsoroineet pieniä kynsijuttuja. Jokainen ainakin näytti olevan tyytyväinen oman pussukan sisältöön. Lahjoittavia yrityksiä oli huimat 23!!


Kun tarpeeksi oltiin tutkittu omia bageja, siirryttiinkin pöydän äärelle herkuttelemaa. Jokainen oli tuonut jotakin hyvää, ja pöytä oli täynnä kaikkia herkkuja. Osa meistä oli myös tuonut lakkoja ja muita kynsikoristeita joita sitten samalla kaupoiteltiin toisillemme. Itekkin löysin pari ihanaa lakkaa, joista enemmän postauksen lopussa.


Tän jälkeen höpöteltiinkin pöydässä tosi kauan sian silmistä autokouluun. :D Varmaan joskus puoli kuuden aikaan tuli kyyti hakemaan, joten jouduttiin lähtemään. Osa vielä jäi kuitenkin sinne höpöttelemään. 

Sitten varmaan kaikkia eniten kiinostavin asia, eli lahjapussien sisältö. Ihan huikeaa, että saatiin oikeasti 23 yrityksen sponssaukset tähän miittiin! Parin yrityksen paketit eivät kuitenkaan kerenneet tulla perjantaiksi, joten en sitten tiedä mitä teen niiden kanssa. Tai muistivatkohan he edes koko miittiä. :D 


Eli Mimaxilta jokainen sai magneettilakan, magneetin sekä kynän. Oman lakan nimi Bond-Tastic.


Eco Beauty - 10 kpl Laveran käsirasvoja, 4kpl Benecos-lakkoja ja 10kpl näytenippuja. Omat Benecos-lakkani nimet Vintage red sekä Sharp Rose.


Berner - 10kpl Sally Hansenin Lustre Shine kokoelmaan kuuluvia lakkoja ja 3kpl Sally Hansenin pikakuivattavia Diamond Flash päällyslakkoja. Nuo kolme pikakuivattajaa meni arvontaan ja olin yksi onnekkaista voittajista. Lustre Shine -kokoelmasta sain lakan Lava.


Kynnet.com - 10kpl tipppipaketteja, 10kpl erimuotoisia strasseja ja 10kpl minigrippusseissa olevia kynsikoristeita.


Mereneid - 10kpl kynsiviiloja, 27kpl kynsilakkoja (sis. kynsinauhaöljyjä, päällyslakka, aluslakka, glitterlakkoja, värilakkoja). Arvonnassa sain itselleni ihanan harmahtavan metallilakan. Pussissa sen sijaan oli joku kaltsium geel ravilakk (oletan sen olevan joku kalsiumia sis ravintolakka :D).


Bella Nails - 5kpl hopeisia pikkupaljetteja ja 5kpl pronssisia pikkupaljetteja
BBE - 5kpl oransseja Miss Selenen lakkoja ja 5kpl korallinpunaisia lakkoja nro. 214


Adenina - 10kpl siirtokuvia, 10kpl erilaisia hyrriä, 10kpl erilaisia kynsikoristeita purkissa, 10kpl leimauslaattoja. Omat laatat BM217 ja vaihdossa tullut BM320.


Nailcity - 12kpl Zoyan lakkoja. Omat lakat vaihdossa tullut Jacqueline ja pussin sisällä ollut Gie gie.


Bio Sculpture -10kpl Bio Sculpture gel kynsilakkoja, 10kpl pieniä kynsiviiloja ja 10kpl kynsinauhantyöntimiä. Oman lakan numero 156.


Kynsitukku.com - 6kpl UV-Neon värigeelejä, 4kpl strassihyrriä sekä 4kpl eri tuoksuisia kynsinauhaöljyjä.


Nailstation - 30kpl erivärisiä Color Clubin ohutkärkisiä nail art lakkoja ja kaksi arkkia kynsitarroja. Omien lakkojen nimet Margarita, Sky blue sekä Robin's egg.


Beauty Saga - 10kpl Alessandro Be Happy käsirasvoja (ihanan tuoksuista!!), 10kpl Alessandron pinkkejä First Kiss -lakkoja. 30kpl käsirasvanäytteitä.


Unelma Kynnet - 10kpl -10% alennuskuponkeja sekä 10kpl erivärisiä värijauheita.


Lush - 3kpl Lemony Flutter kynsinauhavoiteita. Omani sain vaihtokaupassa.


Happy Fashion - 10kpl 20€ lahjakortteja Happy Fashion verkkokauppaan.


Nicestyle - 10kpl buffereita, 10kpl kynsikoristeita purkissa, 10kpl fimopaketteja.


Eve - 10kpl erisävyisiä Kure Bazaar -lakkoja. Oman sävyni nimi Catwalk.


Loreal - 10kpl oransseja Action-lakkoja ja 10kpl pinkkejä Lights-lakkoja.


Mikacos - 22kpl Laylan Caviar Effect -lakkoja ja 11kpl pikkusuppiloita. Sain itse vielä kaksi ylimääräistä Caviar Effect lakkaa. Lakkojen numerot 02, 12, 01 ja 11. Tämän lisäksi saimme Trindin pakkaukset jotka sisälsivät kynsilakanpoisto- sekä kynsinauhaöljykynän. Näitä sain myös yhden ylimääräisen kappaleen.


Green Street - Viisi levyä suklaata ja Kure Bazaar Kelly-niminen lakka. Itse en saanut näistä mitään, joten valitettavasti ei ole kuviakaan näistä tuotteista.

Stylepit - Blogissa mainostaneille 30€ lahjakortit verkkokauppaan.

Cosmerya - Kaksi pientä Laveran käsirasvaa, kynsiviila, kynsinauhaöljy, Laveran iso käsirasva, alennuskupongit


.... ja iso kasa esitteitä


Lopuksi vielä omia ostoksia, joita ei kuitenkaan kovin paljon tullut tehtyä.

Siirtokuvvia, Couleours Nature lakka Vert Tige, Kissin musta nail art lakka ja China Glazen Senorita Bonita.


Voin sanoa, että oli aika raskasta käydä postissa parin-kolmen viikon aikana melkein joka päivä. Samoin kirjoitella koko ajan s.posteja eri yrityksille. Lähetin lähes 200 sähköpostia miittiä koskien, huhhuh. En taida ainakaan vähään aikaan olla vapaaehtoinen lahjapussi-vastaavaksi... :D

Iso kiitos vielä kaikille järjestäjille, osallistujille ja sponssanneille! <3

Muiden osallistuneiden blogeja:
Kynsilakan taikaa
Tanzan kynnet
All or nothing
So happy I could die

ps. en nyt jaksanut oikolukea tätä, joten toivotaan, että ei ole kirjoitusvirheitä täynnä. :D

8 kommenttia:

  1. Vähänkö paljon ootte saanut sponsoreita! Toivottavasti oli kiva miitti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa oli kyllä huomata miten moni oli kiinnostunut tästä sponssauksesta! Ja oli kyllä mahtavaa :)

      Poista
  2. Todella mahtavia tuotteita saitte ja toi kure bazaar catwalk on kaunis lakka,omistan myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saatiin! Toi on kyllä ihana lakka, mahdollisimman pian pitäis saada toi kynsille :)

      Poista
  3. Oho miten paljon kaikkea kivaa! :)

    VastaaPoista
  4. Kuinka kauan varasitte aikaa miitin suunnitteluun? Lähinnä noitten sponsoreitten kanssa... tai siis muotoilenpa toisin, eli kuinka paljon ennen miittiä aloitit tiedustelemaan sponsoreilta kiinnostusta tapahtumaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin kuukautta ennen aloin ottamaan yhteyttä. Kannattaa kuitenkin olla yhteydessä mahdollisimman aikaisin, sillä jotkut yrityksen vastas että oon vähän myöhässä, koska oli niin paljon muitakin miittejä ja sieltä oltiin aiemmin yhteydessä. Eli mitä aikasempi, sitä parempi! :)

      Poista