tiistai 15. tammikuuta 2013

Pimeässä hohtava lakka!

Lokakuun kanarian reissulla tuli ostettua Wirly-merkkinen pimeässä hohtava lakka. Paikan päällä ajattelin, että tää lakka ei tule varmaankaan toimimaan. Ei se maksanutkaan kuin pari euroa. Vaihtoehtoina oli pinkki, vihreä lila ja vaikka mitä muita, mutta ajattein että tämä vihreä lakka hohtaisi pimeässä muita värejä paremmin.




Lakkasin lakkaa pari kerrosta ja laitoin valot kiinni, ei näkynyt mitään. Tajusin että lakkaa pitää ''ladata'' valossa jotta se toimisi. No, pidin kynsiä valon alla noin 15sek jonka jälkeen sammutin valot ja tadaa, siinä ne loisti! Oli ihan super vaikea kuvata kynsiä, piti koko ajan säädellä valotusasetuksia. Eikä sekään auttanut siihen että kynnet ei tärähtäisi. Hyvin myös näkyy tuo lakka iholla. Yritin saada sitä rapsuttamalla pois, eikä millään lähtenyt. En siis jaksanut alkaa kaivamaan kynsilakanpoistoainetta laatikosta... :D

Kynsissä näkyy tollasia pieniä pisteitä tosi paljon, etenkin tossa vikassa kuvassa
sain sen hyvin näkyville. Laitoin lakkaa siis kolme kerrosta. Olisi varmaan pitänyt laittaa paljon paksumpia kerroksia, että tuo pisteisyys olisi kadonnut.




Oli muuten vaikea nukahtaa, kun ihailin näitä loistavia kynsiä! Yritän saada vielä myöhemmin otettua parempia kuvia, jotka lisäilen tähän postaukseen sitten. :)

Tykkäättekö te näistä "hohtolakoista", ja omistatteko sellaisia? :)

15 kommenttia:

  1. omistan 2 ja on ihan kivoja ,toista en ole viel kokeillu ,sain sen testiin

    et löytäny vissiin reissusta mulle yhtään lakkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en löytänyt noita lakkoja lähikaupasta, ei mentykkään sinne ostoskeskukseen jossa niitä olisi ollut pilvin pimein... Laitoin s.postia siitä, etkö sä saanut sitä? :o

      Poista
    2. okei ,en saanut ,mut asia selvä tällä =)

      Poista
  2. Mun kaupungin kirpparilla oli tommosia myynnissä, meinasin itsekkin ostaa mut se sit vähän jäi..:D Kiva lakka kumminkii:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ostaa, jos tulee vielä vastaan! :D

      Poista
  3. Nyt vasta muistin, mutta tulihan ne tarrat siitä mun pikkuarvonnasta perille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oon ihan pihalla, mistä pikkuarvonnasta? En oo saanut mitään tarroja? :o

      Poista
    2. Oho, pyydänpä anteeksi! Tää oli ilmeisesti ihan joku toinen inkku :O Oon koko aika luullut, että se olet sä :D Sori sori, tarrat on siis varmaan menneet oikealle voittajalle :D

      Poista
    3. Haha ihmettelinkin vähän että en oo mielestäni mihinkään tollaseen arvontaan osallistunut. :D

      Poista
  4. Tykkään pimeässä hohtavista lakoista <3

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kuten tekstissäkin lukee, niin kanarialta. ;) Jotkut on kuitenkin löytänyt tätä samaa merkkiä myös kirpparilta.

      Poista
  6. Joo omistan ihan saman vihreen lakan ja oranssin kaveri omistaa valkosen ja se on väreistä näkyvin! Mutta parasta lakkaa! :))

    VastaaPoista
  7. Mutta mitä mun pitäs tehä jos toi lakka ei mee ollenkaa kynsii et se hohtaa :pp

    VastaaPoista