tiistai 16. huhtikuuta 2013

Avaruus kynsillä

Pikapostausta ja pikakynsiä! Piti kokeisiin lukemisen ohella lakata jotkut kivat ja helpot kynnet. Tein siis eilen mustan manikyyrin, jota koristi eriväriset ruudut. Ei kuitenkaan olleet mun mieleen, joten raa'asti vaan lakkasin päälle uuden kerroksen samaista Gina Tricotin Blackia ja sen päälle ihanaa ihanampaakin lakan nimeltä Monaco Blue. Päälle kuorrutuksena vielä JQ:n glitterlakka 153.

En voi muuten muuta kuin valittaa tuosta JQ:n lakan hajusta, joka on ihan järkyttävä! Kaiken lisäksi tuo haju leijailee huoneessa seuraavat kaksi päivää, vaikka ikkuna on auki... Niin ja kynsillä tämä haisee vielä pidemmän ajan, vaikka kynnet olisikin kuorrutettu sadalla kerroksella pikakuivattajaa. Pitänee myydä loputkin lakat, koska mun hajuaisti ei kestä tuollaista. :< Sääli sinänsä, nätti lakka kuitenkin kyseessä.

Nyt kuitenkin niihin kynsiin!


Halusin saada kynsille sellaista ulottuvuutta, ja mun mielestä onnistuin siinä ihan hyvin. Tuota JQ:n lakkaa tuli sen verran paksu kerros, (kun piti yrittää onkia niitä glittereitä sieltä pullosta...) että kynnet meinaa näyttää vähän epäluonnollisilta, mutta ei se mitään. Päällyslakkana käytetyn Essencen Gel lookin ansiosta näihin jäi ihana kiilto! Näistä tuli siis yksinkertaiset, mutta kivat!

9 kommenttia:

  1. Kivat kynnet. itekkään en voi sietää kamalan hajuisia lakkoja joiden haju jää kynsiin ja huoneeseen pitkäx aikaa.sulla on kauniit kynnet,omani on hajonneet ihan täysin =( nytki ihan surkea kulunu lakkaus mut pakko kestää huomiseen näillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo hyhhyh noiden lakkojen haju on kyllä kammottava... Ihmettelen kyllä miten mun kynnet on pysyneetkin näin hyvässä kunnossa, yleensä tökkään vähän väliä johonkin ja siitä lohkeaa pala. Onneks tää talvi on kuitenki lopuillaan, niin ehkä muutkin saa kyntensä sillon viimeistään kuntoon. ;)

      Poista
  2. Oih, makea lakka! Tosi erikoinen :)

    VastaaPoista
  3. Laitoin sulle sähköpostia! :) mä jouduin myös myymään noi lakat pois... se haju on karsea! :/ nätit kynnet♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) itekkin varmaan joudun myymään loputkin lakoista, en kestä näiden hajua enää hetkeäkään...

      Ps. Eilen lähti sun paketti matkaan!

      Poista
  4. Upeat ja tosi näyttävän näköiset kynnet! :)

    VastaaPoista