perjantai 5. heinäkuuta 2013

Niitteilyä

Jäälleen yhteistyön merkeissä toteutettua postausta.

Adeninalta tuli mieluisaa postia kesäkuussa (kyllä vain, kesäkuussa...), nimittäin niittisetin! Paketti sisälsi kahdeksn kappaletta niittipurkkeja, 4 hopean ja 4 kultaisen väristä purkkia. Kuvioita löytyy vaikka mitä ja molemmissa väreissä. Olen pitkään halunnut kokeilla niittejä, joten tämä sattui paremmin kuin hyvin. Kynsien tekeminen taas oli taas niin vaikeaa että... En millään saanut ideoita kynsille, tai varsinkaan sellaisia johon kuuluisi niittejä. Piti netistä etsiä inspiskynsiä, mutta sieltä löytyikin nätit ja yksinkertaiset kynnet joten suoraan vaan tein samalla mallilla (linkkaan kynnet tänne heti kun saan toisen koneen auki).

Kynsille lakattu pohja Essencen Nude it -lakalla (oli taas vaihteeksi tosi huono levittäytymään) ja päälle Gina Tricotin mustalla puolikuu sekä siitä lähtevät viivat. Puolikuuta koristaa kultaiset ympyräniitit, jotka muuten toimi niin kuin pitääkin. Kiinnittyi hyvin eikä lähtenyt pinnasta väriä.



Oli kiva kokeilla vaihteeksi jotain muuta, ja kynnetkin on mieleen. Voin kuitenkin sanoa, että  paljoa ei blogissa tulla tämän postauksen jälkeen niittejä näkemää ellen saa jotain superinspistä näiden suhteen. 

Tässä vielä linkki niittisettiin helpottamaan teidän ostelua. ;)


Käytätteko te useasti niittejä lakkauksissanne?

11 kommenttia:

  1. en ole viel kokeillu niittejä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, näillä saa kivat kynnet yllättävän helpolla :)

      Poista
  2. Oi miten kauniit! Pitäis itekki varmaan hankkia niittejä. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa hankia, nää on ihan kivoja :)

      Poista
  3. Tosi kivat kynnet :3 mulla on pari kertaa nyt ollu niittejä kynsillä :) tykkään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo nää niitit on ihan kivoja, mutta ei ehkä kuitenkaan mun juttu :D

      Poista
  4. Ois kiva jos laittaisit joskus aina ohjeen miten teet.... :)
    Mun mielipide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän aina tehdä ohjeen jos kynnet on hiukan hankalampi tehdä, tässä en kuitenkaan kokenu näiden olevan niin vaikeat tehdä, että pitäisi ohjeet laittaa. Tietysti jos haluat niin voin ensi postaukseen laittaa näiden kynsien ohjeet. :)

      Poista
    2. Ei tartte. :) tarkotin just sitä et jos on vaikeita niin sillo.

      Poista
  5. Ihan mielettömän upeat kynnet, tuli kamala kynsikoristeluhinku! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Annika, ja eikun koristelemaan kynsiä! ;)

      Poista