perjantai 8. helmikuuta 2013

Pöllökoru

Ihan aluksi on pakko kertoa kiva tarina jonka jaoinkin jo facebookin kynsikoristelut-ryhmässä. Kaikki alkoi siitä kun lakkasin näitä pöllökynsiä. Aloin laittamaan ensimmäistä kerrosta Essencen toffee to go -lakkaa, kunnes huomasin sen raidoittuvan ärsyttävästi. Aattelin että ei se mitään, laitan kohta toisen vähän paksumman kerroksen samaa lakkaa. No laitoin toisen kerroksen, ja vielä kolmannen kerroksen. Kolmanteen kerrokseen laitoin niin paljon lakkaa että se alkoi kuplimaan. Ei muuta kuin lakat pois ja uusi yritys. Tää sama juttu sitten kävi uudestaan, ja mulla meni hermot totaalisesti. Läksin kynsilakan kanssa parvekkeelle ja heitin sen menemään komean ilmakaaren kera. Vähän ajan päästä alkoi kaduttamaan ja hipsin nopeasti ulos hakemaan lakkaa takki + yöasu (t-paita ja shortsit) päällä. Siellä sitten pihalla hetken aikaa sitä lakkaa etsiskelin kunnes löytyi. Mahtoi kuitenkin naapurit hieman ihmetellä :D

Vaikka tämä Essencen lakka onkin niin raidoittuvaa, oli mun silti pakko saada se kynsille. Ihan sama vaikka se kupliikin tai raidoittuu. Laitoin niin paksun kerroksen että raidoittumisesta ei ollut huolta. Kuplimaan tämä lakka kuitenkin alkoi, mutta onneksi sitä ei nyt kovin hyvin näistä kuvista huomaa. Keskisormeen tuo pöllö tuli tehtyä Yes Loven turkoosilla lakalla (etiketti irronnut). Kultaiset ketjut on tehty Golden Rosen koristelulakalla. Voin sanoa että otti päähän noiden ketjujen tekeminen, kun ei millään onnistunut... Inspiraation kynsiin sain siis ihanasta pöllökorusta! :)




Ihan kivat näistä tuli, vaikkakin nuo ketjut epäonnistuivat. Pöllö sen sijaan onnistui yllättävän hyvin, siitä tuli aika söpö. Kuva vääristää tuota turkoosia lakkaa, oikeasti se on hiukkasen tummempi miltä näyttää.

No onko mielestänne kivat kynnet? :)

13 kommenttia:

  1. Hihi, hauska taustatarina :D Välillä on kyllä itseäkin hermostuttanut kauheasti, mutta vielä en ole heittänyt mitään mihinkään :D
    Söpö toi pöllö, sekä korussa että kynsillä!

    VastaaPoista
  2. Nyt on ihan pakko kysyä miten saat nuo Glitter-purkit auki? Itselläni on kaksi ja molemmat on kiinni ja pysyy.

    Ps. Ihanat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan normaalisti kiertämällä. Jos ne on kuitenkin niin tiukkaan ettei käsillä saa, niin kannattaa yrittää jollain työkaluilla, esim pihdeillä. :)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä;D

      Poista
  3. ei vitsi et on kivat! vois itekkin kokeilla noita pöllöjä joskus :)!

    pst. liittyisitkö lukiakseni blogiini?:)

    VastaaPoista
  4. Hei jos sopii nii laitan viimeistään keskiviikkona sun voiton postiin =)

    VastaaPoista
  5. Mullakin välillä meinaa lentää lakkapullot.. Ja puhelin;D Mutta söpöt!

    VastaaPoista